Tekstit

viikko 12 ja 13

 viikko 12 teimme muutaman tehtävän ja mietimme hintoja tuotteille ja otimme erinlaisia kuvia kaikista tuotteista. viikko 13 viimeistelimme nettisivua ja muutamaa tehtävää. hirveästi ei ollut tehtävää näinä viikkoina.

Viikko 10 ja 11

     V iikko 10 ja 11 alkoi erityisen hyvin Viikko 10 suunnitelimme milloin otamme kuvia ja minkälaisia. otimme selvää myös nettisivuistamme miten saamme tehtyä ne ja paljoko se maksaa. Teimme myös engalnnin kielistä myyntipuhetta joka onnistui kohtalaisen hyvin. viikko 11. Otimme kuvat koruista ja saimme Tehtyä nettisivua huomattavan paljon eteenpäin, sekä katosimme tuotteita lisää jo mitä lisäisi nettisivuillemme tulevaisuudessa. Kaiken kaikkiaan kaksi todella onnistunutta viikkoa.

viikko 9

 Vikko alkoi hyvin. syysloman aikana oli jo viimeinenkin koru saaapunut meille ja olimme valmiita esittelyyn tostain esittely meni ihan kohtalaisesti saimme myytyä 26 euron edestä koruja. Olisi voinut mennä paremmin mutta oli ihan hyvä että saatiin aloittettua myynti.

Viikko 8

 Viikko 8 alkoi samanlaila kuin muutkin eli erittäin hyvin syysloman jälkeiseen esittelyyn saatu kaikki valmiiksi kun otimme tuotteistamme kuvat. Lähetimme kuvat ja  myös eteenpäin että saimme tehtyä mainokset. Nettisivujen tekiää ollaan parhaillaan selvittämässä muuten kaikki ovat malliillaan.

Viikko 7

 Viikko 7 alkoi ja jatkui hyvin. tilasimme lisää tuotteita ja kirjasimme ylös mitä haluamme meidän nettisivullemme. Lähes kaikki tuotteista on jo saapunut meille.

Viikko 5 ja 6

 Viikko 5 alkoi hyvin harjoittelimme alkuviikosta pitch puheen ja esitimme sen keskiviikkona esitys onnistui mielestämme hyvin. Pitch puheen jälkeen viikko 6 asiat ovat jatkunut hyvin teimme instagram ja facebook tilin yritykselle ja saimme vihdoin ensimmäiset tuotteet postissa ja olemme muutaman viikonsisään  valmiina myymään.

Viikko 3 ja 4

  Saimme vikko 3 aikaan videon joka esitettiin  viikko 4  etsimme tietoa tuotteista ja paikansimme potentiaalisia tuotteita. asiat ovat edelleen hyvin mallilla ja etenee täydellisesti